Hyppää sisältöön

Herkkä­ihoisen aurinko­rasva syntyy mahdolli­simman miedoista aines­osista

Hyvä UV-suoja ei allergisoi

Herkkä­ihoisen aurinko­rasva syntyy mahdolli­simman miedoista aines­osista

Hyvä UV-suoja ei allergisoi

Mietityttääkö aurinkorasvapurkin sisältö? Tuotekehityspäällikkömme Outi Tarakkamäki kertoo, miten LV kehittää herkkäihoisille sopivia aurinkorasvoja, miten niitä testataan ja mitä aurinkorasvaa valitessa on hyvä ottaa huomioon.

– Yhä useampi meistä miettii aurinkorasvojen kemiallisten UV-suojien vaikutuksia niin ihon kuin ympäristönkin kannalta. Herkkäihoisen kannattaa valita mieto tuote, jonka ainesosat on pohdittu tarkkaan, sanoo LV-tuotteiden tuotekehityspäällikkö Outi Tarakkamäki.

Kuvassa kädet vaaleanpunaista taustaa vasten kämmenet alaspäin. Vasemmalla kämmenselällä loraus aurinkovoidetta.

1. Kun kehitätte tiimissänne herkkäihoisille sopivia aurinkorasvoja, mitä otatte huomioon?

Valitsemme tuotteeseen mahdollisimman mietoja ainesosia. Esimerkiksi säilöntäaineeksi hyväksymme vain sellaiset, jotka eivät ärsytä herkkää ihoa. Myös UV-suojien valinnassa olemme tarkkoja, jotta ne eivät ole herkistäviä. Käytämme vain tarkkaan tutkittuja ja EU:n alueella hyväksyttyjä aineita.

Herkkäihoisen tuotteissa erityisen tärkeää on kokonaisuus – kaikkien ainesosien on oltava mahdollisimman mietoja. Joihinkin tuotteisiimme lisäämme myös antioksidantteja ja rauhoittavia ainesosia. Niidenkin kanssa olemme tarkkana, sillä esimerkiksi E-vitamiini aiheuttaa joillekin ärsytystä. Hajusteita emme käytä lainkaan.

Kuva koeputkista, joista yhteen tiputetaan pipetillä nestettä.

2. Miten kehitätte ja testaatte herkkäihoisille sopivia aurinkorasvoja?

Me teemme yhteistyötä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton kanssa ja noudatamme liiton suosituksia. Emme esimerkiksi käytä uutteita, joita liitto ei hyväksy. Emme lisää tuotteisiimme tuoksu- ja väriaineita.

Allergia-, Iho- ja Astmaliitto käy läpi tuotteidemme raaka-aineet, pitoisuudet ja koostumuksen ja tutkii näytteet tuotteistamme. Yhteistyömme liiton kanssa sujuu loistavasti, ja muokkaamme tuotteitamme yhdessä. Muutamme heti tuotteen koostumusta, jos joku raaka-aine ei ole sopiva.

Teetämme aurinkosuojillemme myös UVA-, UVB- ja vedenpitävyystestit standardisoiduillamenetelmillä ulkopuolisissa tutkimuslaitoksissa Euroopassa, usein Saksassa tai Ranskassa. Tutkimme myös itse, miten hyvin tuote sopii iholle. Kasvoille tarkoitetuista tuotteista teemme myös silmä-ärsytystestit. Ne tehdään koeputkitestinä.

Tunnus tekstilllä Yhteystyössä Allergia-. iho- ja astmaliiton kanssa

3. Allergia-, Iho- ja Astmaliiton mukaan kemiallisista UV-suojista oksibentsoni ja oktokryleeni voivat aiheuttaa allergiaoireita. Joidenkin tutkimusten mukaan oktyylimetoksisinnamaatti haalistaa merten korallien väriä. Millaisia UV-suojia LV:n tuotteissa käytetään?

Monet ihmiset miettivät, mitä yhteyttä kemiallisilla UV-suojilla on allergisten oireiden, ympäristöongelmien ja hormonihäirinnän välillä. On hyvä, että ihmiset ovat kiinnostuneita tuotteiden raaka-aineista.

Me käytämme kemiallisia UV-suojia, jotka on valittu niin, että ne sopivat hyvin herkälle iholle. Ne eivät allergisoi tai sisällä hormonihäiritsijöiksi epäiltyjä aineita eikä niiden epäillä olevan ympäristölle haitallisimpia aineita.

Käyttämämme aineet ovat:

Ethylhexyl triazone (EHT, Octyltriazone), joka suojaa ihoa auringon UVB-säteiltä

Bis-ethylhexyloxyphenol methoxyphenyl triazine (BEMT, Bemotrizinol). Tämä suojaa ihoa sekä auringon UVA- että UVB-säteiltä.

Diethylamino hydroxybenzoyl hexyl benzoate (DHHB). Tämä suojaa ihoa UVA-säteiltä.

Diethylhexyl butamido triazone (DBT, Iscotrizinol). Myös tämä suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä.

Kemialliset UV-suojat muuttavat auringon haitalliset säteet vaarattomaksi lämpöenergiaksi. Niiden etu on helppo levitettävyys ja mukava koostumus, joten kasvoille ei synny valkoista kalvoa, vaikka aurinkosuojakerroin olisi 50. Nettisivuillamme on tuotteistamme tarkat ainesosaluettelot, joissa kerrotaan, mitä varten eri ainesosat ovat tuotteessa.

Jos ainesosat mietityttävät, kannattaa muistaa, että EU:ssa myytävissä aurinkorasvoissa saa käyttää vain testattuja ja hyväksyttyjä ainesosia.

Meille kaikille vesistöistä huolehtiville voisin vinkata, että uimareissulla kannattaa ensin käydä suihkussa pesemässä suurimmat rasvat pois ja pulahtaa veteen vasta sitten. Uinnin jälkeen on erittäin tärkeää lisätä kunnolla rasvaa!

4. Mitä herkkäihoisen kannattaa muistaa aurinkorasvaa valitessa?

Jos pystyy käyttämään hajusteita, valinnanvaraa on enemmän. Tuoksuherkän kannattaa ilman muuta valita hajusteeton tuote. Uutteille allergisille sopii yleensä Allergia-, Iho- ja Astmaliiton hyväksymä tuote. Säilöntäaineallergisten pitää silti tarkistaa vielä erikseen tuotteen ainesosat INCI-listasta, joka kertoo kosmetiikan ainesosista.

Jos rasva ei tunnu sopivan ja seurauksena on näppyjä, kannattaa rohkeasti vaihtaa merkkiä ja tutkia, mitä filttereitä ja säilöntäaineita tuotteessa on. Esimerkiksi Allergiaportaalista voi etsiä itselle sopivia tuotteita tai tarkistaa INCI-nimiä.

5. Aurinkorasvat voivat jättää vaatteisiin tuoksun tai tahrata niitä. Voiko aurinkorasvan tuoksun vaatteissa välttää käyttämällä hajusteettomia tuotteita?

Ei välttämättä, harmi kyllä. Aurinkosuojilla itsellään on usein ominaistuoksu, eikä siitä oikein pääse eroon. Tahroja voi yrittää välttää levittämällä aurinkorasvan hyvissä ajoin ennen vaatteiden pukemista, jotta se ehtii imeytyä kunnolla. Tuoksu lähtee onneksi yleensä pesussa, ja tahroihin kannattaa käyttää tarhanpoistoainetta. Myös etikka poistaa tuoksuja hyvin, sitä voi lisätä huuhteluveteen.

Ihan viimeisenä vaihtoehtona oikein sinnikkäille aurinkorasvatahroille ja vaatteille, joita uhkaa jo pois laittaminen, voi kokeilla pesua 90 asteessa tai keittää vaatteen. Siinä on kyllä vaarana, että vaate menee pilalle. Siksi kannattaa pestä sotkeutunut vaate heti.

LV-tuotteilla suojaat ihosi tehokkaasti auringon haitallisilta UVA– ja UVB-säteiltä. Hajusteettomat ja väriaineettomat tuotteet levittyvät helposti ja imeytyvät nopeasti sekä kosteuttavat ihoa. Tuotteet sopivat koko perheelle. UVA ja UVB -suojien valinnassa olemme tarkkoja, jotta ne eivät ole herkistäviä. Käytämme vain tarkkaan tutkittuja ja EU:n alueella hyväksyttyjä aineita.

Hakutulokset